Puolivälin kuolema

Jaahas, pääsin kuukauden minimalistihaasteessa päivään 16+ ja sitten loppui karsittavat. Kotia on tutkailtu joka kolkasta ja nurkasta ja omat kamat hipelöity. Puolison tavarathan jätetään rauhaan ja hänen läpikäytäväkseen :D

Päivä 12

Löysin pinon muovikortteja, joita en ole käyttänyt vuosikausiin ja joista osa kasvoi melkein sammalta. Onneksi monet liikkeet ovat ottaneet muunlaiset kanta-asiakassysteemit käyttöön. Pidon päällimmäisessä kortissa oli kyllä tietoja etupuolella, mutta päätin olla mainostamatta firmaa tai itseäni ;-)

Päivät 13 ja 14

Sekalainen seurakunta purnukoita, kaulaliinoja, hattuja ja rukkaset. Tuhat kertaa paikattuja ja täydelleen räjähtäneitä villasukkia oli pari kappaletta. Alusvaatteita lähti päivänumeron verran. 

Päivä 15 ja 16+

Päivän saldo oli parhaimmat päivänsä nähneet vaellussukat ja urheilupaidat. Talvitakkia en yrittänytkään mahduttaa kuvaan. Taidetarvikkeista keräsin minulle ylimääräiset hiusterät kierrätykseen, muut kuolleet musteet pistän roskikseen. Plussaldona yhdellä ikkunalaudallani odottaa kaksi amaryllistä intohimoista hortonomia, mutta jos en löydä sellaista helposti, niin komposti odottaa lähistöllä.

Täytyy kyllä todeta, että pidin enemmän konmarituksesta kuin kuukausihaasteesta. Olen ilmeisesti tyyppi, joka mieluummin tekee ison urakan kerralla kuin hivuttaa sitä päivittäin eteenpäin. Vuoden 2015 konmaritus oli minulle niin hieno kokemus, että sen jälkeen keittiööni ei ole tullut ruokien lisäksi uutta kuin surullisen kuuluisat mokkakupit. Olohuoneeseen on tullut vuosien aikana vain 4 kirjaa ja joitain vinyyleitä. Vaatekaappi on ainoita paikkoja joissa on ollut liikettä, mutta koska kesän jälkeen käyn vaatteet läpi ja nyt talvivaatteet, niin turhaa ehkä-joskus-saatan-pitää-tuota-vaatetta ei enää pyöri henkareissa tai hyllyillä. Eli tässä oli minun osaltani tämän haasteen vastaukset, pois lähti 139 tavaraa.

Siivouksen lopetus oli myös syvä huokaus. Opiskelu vie todella paljon aikaa ja ystävänpäivänä saamani viestit työkavereilta ja ystäviltä sai sydämeni kolkuttamaan. Olen ollut niin syvällä opiskeluissa, etten ole pitänyt keneenkään yhteyttä. Kyllä tuntuu kamalalta. Huomasin tietysti jos joku oli laittanut minulle viestiä, katsoin sen iloisena läpi ja mietin, että vastaan kohta kun olen saanut tämän tai tuon homman tehtyä... ja sitten unohdin koko asian. Tunnen itseni hirviöksi!

Tämä ei voi jatkua. Nyt täytyy ottaa järki käteen ja pitää vapaapäiviä viikossa kuten normaalielämässä kuuluu. En voi enää opiskella päivisin, iltaisin ja viikonloppuisinkin. Tästä lähtien yritän pyhittää toisen viikonlopun päivistä vain olemiselle. Toivottavasti harjoittelun jälkeen saan koko viikonlopun itselleni ja ystävilleni, johon mukaanluen myös teidät täällä blogimaailmassa.

Pitäkää itsestänne huolta ♥