Nuori mies mietti Helsinkiläisten kiirettä. Minne niillä on kiire ja miksi ne ei katso silmiin? Niinpä, itsekin välillä menen samaan vauhtiin mukaan, mutta pienen keinon olen itselleni kehittänyt aamuiseen älä-juokse-muiden-vauhdissa kiireimuun.
Juuri ennen töihin lähtöäni olen istunut kotonani vähintään kolme minuuttia (siis vain 181 sekuntia) ja päästänyt irti ajatuksistani. Hiljentymiseksi sitä voi sanoa tai meditoinniksi. Kolme minuuttia on todella vähän ja yleensä olen venyttänyt sitä kymmeneenkin ;-)
Junalle kävellessäni olen katsellut mitä matkalla näkyy. Ihmisiä tulee vastaan tai kulkee edellä, autot suhaavat, tuuli kuiskii, aurinkokin pilkahtelee tai sitten ripottelee vettä. Niin kauan kun sateelta olen suojassa varjon alla, kävely on lähes aina mukavaa. En vielä mieti työtäni, sillä olen vasta matkalla sinne.
Päästyäni junalla perille keskustaan olen yrittänyt kävellä omalla tahdillani. Minulla on kyllä pitkät jalat ja askelkin, mutta voin siltikin kiinnittää huomiotani siihen kenen tahdissa menen. ”Kenen joukossa seisot” laulettiin joskus, minä toivottavasti kuljen omissa joukossani (pääni, sydämeni ja kehoni).
Muiden kiireimuun voi siis olla tempautumatta mukaan. Se vaan pitää huomata ja miettiä haluaako juosta päättömänä vai juosta oman pään mukaan =) Kun pitää oman päänsä kirkkaana niin osaa katsoa hymyillen muita silmiinkin.
Ja miten monesti olenkaan sitten hämmentänyt joitakuita, kun olen saanut heidän katseensa kiinni ja pitänyt katseeni heissä. Jos se hämmennys syntyy niin sen saa yleensä aina murrettua lempeällä hymyllä.
Nautinnollisia ja kevyitä työmatkoja myös muille kiireenkesyttäjille =)
Näistä sitä päivittäistä iloa arkeen saa, hieno kirjoitus. Samaa mietin aikoinani kun asuin Helsingissä muutaman vuoden..Kiireeseen menee helposti itse mukaan, mutta siitä voi päästä näinkin helposti pois. Viisaita ajatuksia ;) Lämmintä viikonalkua sinulle!
VastaaPoistaIhanasti ja viisaasti kirjoitit!! Hieno postaus!!:)
VastaaPoista