Oma napa

Osuuko ovesta sisään? mietin kun katselin junassa humalaisen miehen hidasta askelta laiturilla. Sillä oli naama aivan turvoksissa, toinen silmä melkein muurautunut kiinni. Vanhempi mies ja voi missä kunnossa.

Älä nyt vaan tule istumaan tänne, ajattelin samaan hengenvetoon. Mutta tein ilmeisesti nopean tilauksen, sillä mies oli selvinnyt sisäpuolelle ja otti askeleen tapaisen suuntaani.

Se otti tolpasta tukea, katsoi paria porrasta edessään, ylös toiselle puolelle käytävää, missä erään naisen vieressä oli vapaita paikkoja.

Sitten mies yllättäen totesi, kai enemmän itselleen kuin meille muille: Ei, ei tonne voi istua. Nainen... Nainen, se ei varmasti haluu mua tonne... kun oon näin humalassa.

Mies horjui ja huojui... Hei kaveri, saanko mä istua tähän? Hei saanko? Mä olen humalassa, mutta mä olen tässä vaan viis minuuttia. Mä jään Pasilassa pois. Hei, jos mä istun tähän? Ja siihen mies parkkeerasi, läsähtäen ja syvässä tenussa. Se puhui välillä itsekseen. "...mä en enää koskaan kaadu niissä portaissa", mutta lopetti yksinpuhelunsa ja alkoi jutella nuorelle miehelle, jolta kysyi lupaa istumiseen.

Kun Pasilan aika koitti mies sanoi: Hei paljon onnea sun elämään. Oikein hyvää elämää sulle nuori mies. Ihan totta, kaikkea hyvää sulle.

Ja minun ajatukseni tuosta eläkkeellä olevasta laitapuolen miehestä muuttui aina vaan

.. huomioonottava .. hyväntahtoinen

Samalla päätin unohtaa ne kaikki sanat, jotka ensimmäiseksi olivat nousseet mieleeni.