Jotain vailla

Nielaisen jokaisen ikävän siemenen

hymyn kaipuun huminan
näkymättömän katseen puutteen.

Murskaan pienen kourallisen tomaatteja
maistan niiden happamankirpeän makeuden
ja helpotun hetkeksi.

Kun matkan päässä olet

katson valoa joka kimmeltää lehtien lomitse,

minä unohdun vihreän väriin ja valkoisten kukkien terälehtiin.

Istahdan lattialle, sohvan eteen ja ihmettelen itseäni tilassa, jossa varjot leikkivät valon kanssa.

Sillä minä pelaan omaa peliäni nyt mansikkakulhon kanssa
tapan yhden, nirhaan toisen ja kymmenennen. 

Ja mitä enemmän kuuntelen vaistoni kaipuuta sitä paremmin huomaan kipeän ihoani,

sen vaillinaisen olon ja palaan takaisin ajatukseeni:

Lisää punaista ja mehevää

enemmän purtavaa ja pureskeltavaa.

Kun olet matkan päässä,
kun en sua näe
olen kaapille kävelevä tunteen siirtäjä
kunnes vaihdan levyn toiseen.

Saan lanteeseeni liikettä,  ojennan vartaloni pitkäksi ja tepastelen paljain jaloin. Annan rytmin viedä keittiöön, yllättäen ohitse kaapin suoraan eteiseen, sieltä makuuhuoneeseen, josta ikkunan edestä kiepsahdan takaisin olohuoneeseen.

Salsaa... lempeää... himottavaa... liikettä... intohimoa...

Hitto, onhan mielikuvitus annettu ihmiselle. Parempi kuvitella himon kohde, kuin syödä itsensä tursaaksi. Helpompi tanssia itsensä pyörryksiin ja hyvään oloon kuin vieriä ympäri taloa tuskaisena ja turpeana.

Let's dance baby ;-)