Jatkuvasti huomaan, että päivä on lyhyt. Tuntuu kuin tunteja vuorokaudesta olisi repäisty pois, mutta sehän ei ole totta. Minä olen heilunut vähän joka suuntaan, ollut hyvä, makea, ylikirpeä, katkera, hidas ja nopea. Olen säteillyt ja kipunoinut, olen ollut sähköä ilmassa ja henkäillyt pitkiä huokauksia.
Sitten viime viikon perjantaina istuin illalla autossa. Siinä matkalla tajusin, että koko pitkän päivän jälkeen olin antautunut sille, että kaikki, aivan kaikki, voi mennä pieleen ja minä olen siinä pyörteessä mukana ja tunsin vastustuksen murtuvan. Minä katsoin sateen ropinaa auton ikkunaan. Seurasin ohikiitävää tietä, ihmisiä suojissa katoksien alla taikka sateessa, ihailin kaupungin valoja, niiden pitkiä värijuovia tai pieniä pisteitä. Ja siinä minä olin niin tyhjänä, että oloni muuttui kauniiksi ja hiljaiseksi.
Tuon perjantain jälkeen olen saanut muutaman kerran kokea saman raukean olotilan. Sellaisen päästämisen hetken, jolloin kaikki on ok. Aivan kaikki.
Jos kuitenkin kaikki on kiinni vain minusta.
Niin. Tähän ajatukseen olen nyt pysähtynyt. Ja tähän taidan vähäksi aikaa pysähtyäkin.
Jos haluan nauttia marraskuustakin, vuoden pimeimmästä kuukaudesta, niin minun on parasta vain tehdä sitä mikä tekee minulle hyvää... kuten vaikkapa:
299 postauksen kunniaksi jaan teille ainoan ruokareseptin, jota himoan näihin aikoihin. Tämä verevä punainen väri, pippurinen tulisuus ja olomuodon pehmeys saavat minut ainakin sykkimään, joten jos joskus sielusi kaipaa hellää kosketusta, keitä itsellesi punajuurisosekeittoa... tai houkuttele joku toinen tekemään sitä sinulle...
Sitten viime viikon perjantaina istuin illalla autossa. Siinä matkalla tajusin, että koko pitkän päivän jälkeen olin antautunut sille, että kaikki, aivan kaikki, voi mennä pieleen ja minä olen siinä pyörteessä mukana ja tunsin vastustuksen murtuvan. Minä katsoin sateen ropinaa auton ikkunaan. Seurasin ohikiitävää tietä, ihmisiä suojissa katoksien alla taikka sateessa, ihailin kaupungin valoja, niiden pitkiä värijuovia tai pieniä pisteitä. Ja siinä minä olin niin tyhjänä, että oloni muuttui kauniiksi ja hiljaiseksi.
Tuon perjantain jälkeen olen saanut muutaman kerran kokea saman raukean olotilan. Sellaisen päästämisen hetken, jolloin kaikki on ok. Aivan kaikki.
Jos kuitenkin kaikki on kiinni vain minusta.
Niin. Tähän ajatukseen olen nyt pysähtynyt. Ja tähän taidan vähäksi aikaa pysähtyäkin.
Jos haluan nauttia marraskuustakin, vuoden pimeimmästä kuukaudesta, niin minun on parasta vain tehdä sitä mikä tekee minulle hyvää... kuten vaikkapa:
- tuijotella aurinkoisia valokuvia kuluneelta vuodelta
- leikkiä valmiiksi pari keskeneräistä videota
- pelata yksin pasianssia ja huumaantua hyvästä musiikista
- leipoa jotain hyvältä tuoksuvaa ja makuhermoja hymisyttävää
- laittaa kynttilän liekki lepattamaan, vaikka joku kohta kieltää ne sen vuoksi, että sisäilma voi pilaantua ;-)
- riehua wii-nyrkkeilysäkin innoittamana -kyllä kuulkaa liha heiluu kun saan wii-kapulat käsiini
- mennä elokuviin, mistä olen haaveillut jo liian kauan (Vie nyt hyvä nainen ajatus toiminnaksi!)
- kuunnella nuorenmiehen kitaransoitantaa
- heilutella varpaita sohvalla istuskellessa ja hyvää ohjelmaa katsellessa. Josta tuli mieleen, että katsoiko kukaan Sarasvuon ohjelmaa, jossa Pekka Hyysalo säväytti enemmän kuin kukaan pitkään aikaan. Hyvät ihmiset, miettikää mikä voima meissä on olemassa!
299 postauksen kunniaksi jaan teille ainoan ruokareseptin, jota himoan näihin aikoihin. Tämä verevä punainen väri, pippurinen tulisuus ja olomuodon pehmeys saavat minut ainakin sykkimään, joten jos joskus sielusi kaipaa hellää kosketusta, keitä itsellesi punajuurisosekeittoa... tai houkuttele joku toinen tekemään sitä sinulle...
Ja oikein hyvää viikonloppua sinulle =)
Jari on messias.
VastaaPoistaKatson ja kuuntelen kaiken. :)
Kiitos reseptistä.
Ole hyvä Jukka, toivottavasti keitolla on hekumallinen vaikutus =)
PoistaBirgitta, marraskuulle pitää vain antautua, antaa mennä, päästää irti, suhtautua siihen kuin rakastajaan!
VastaaPoistaWaude, mikä sosekeitto!
Ihanaa viikonloppua lumen valon odotuksessa!
♥
Juuri näin Leena. Ottakaamme uusi rakastaja, marraskuu, sellainen tumma, salaperäinen ja tunteita herättävä ;-)
PoistaEikö olekin herrrkullinen.
Mikään ei tunnu niin hyvältä kun lauantai, hidas lauantai...
♥
Kiitos reseptistä, heti ensi viikosta kokeiluun. Ja kiitos sykähdyttävistä ajatuksista.
VastaaPoistaKatsoin sen Sarasvuon haastattelun, ja ihmettelin, että miten onkin niin, että haastateltava Pekka Hyysalo hymyili koko ajan.
Toivottavasti keitto maistuu =) Niin, kaveri antaa miettimisen aihetta myös sen suhteen miten suunsa laittaa, kun kohtaa toisen ihmisen.
PoistaHieno postaus ja ihmisten pitäisi ajatella tähän tapaan laajemminkin sillä ne hyvät jutut löytyvät lähempää kuin tajuammekaan.
VastaaPoistaAivan, mitä vähemmän elän omissa ajatuksissani (päässäni soi nimittäin aikamoinen paneelikeskustelu välillä) niin sitä helpommin löydän hyvän.
PoistaOnko tuo pikkukaveri sinun omasi? Jos on, niin hyvät jutut on sinua todella lähellä =)
Erinomaisia neuvoja marraskuun viettoon Birgitta. Ja se päästämisen hetki - sitä voi soveltaa muihinkin juttuihin, osui ja upposi minulle juuri nyt erääseen asiaan. Kiitos taas ajatuksistasi Birgitta, löysin niistä jälleen pureksittavaa ajatuksiini.
VastaaPoistaIrtipäästäminen on parasta mitä tiedän. Joka kerran se yllättää yhtä mahtavasti ja siltikin menen aina vaan samaan vanhaan halpaan ja yritän pitää kiinni omista oikeaksi kokemistani vaatimuksista. Vaatimalla en ole tainnut saada kuin vaateita. Rakastamalla saa varmasti paljon enemmän.
Poista