minä vetelehdin hetken kellon soitua,
sain itseni ruokittua ja vaatetettua
ja sitten katsoin kännykkää.
Tavoitteellisena kaupunkilaisena ;-)
tarkistin mahtaako aamun juna olla taas myöhässä...
Ja mitä hakutulos kertoikaan: Seuraava juna oli peruttu.
Niinpä minä istahdin nojatuoliin. Tyhjensin hetkisen päätäni
ja seuraavan kerran kelloa silmäillessäni minun olikin jo aika lähteä asemalle.
Juna tuli ajoillaan. Vau!
Seistessäni siellä, sillinä toisten sillien seassa, katselin maisemia. Aamuinen sumu oli kerrassaan upea, mutta kohta näkymän peitti tunnelin seinä ja minä siirsin katseeni ikkunoiden sisäpuolelle.
Meitä oli monta seisojaa, useimmilla kuullokkeet korvissa. Istujilla oli pääsääntöisesti kännykkä kädessä, katse alhaalla, peukalot tai etusormet liikkeessä. Joillain oli kirja luettavana, harvoilla enää kynä täyttämässä sanaristikkoa. Tuskin kukaan katsoi ulos, unia sentään jokunen.
Vasemmalla puolellani viiden hengen loossissa reunapaikan nainen laittoi ripsiväriä. Kolme muuta naista tuijotti tiiviisti kännykkäänsä. Ikkunapaikan mies luki vasemmassa kädessään pitelemäänsä tablettia ja samalla kertaa hän oikealla kädellään kirjoitteli viestiä kännykkään.Sillä on tehokas juna-matka, ajattelin siirtäen katseeni toiselle puolelleni. Kyljessäni seisoi nainen, joka luki pientä kirjasta, jonka aukeama oli avattuna kohdasta "16. sunnuntai Helluntaista".
Tunsin itseni tunkeilijaksi ja siirsin katseeni takaisin seisovaan ihmismereen. Kaiken näköisiä, miehiä ja naisia, nuoria ja keski-ikäisiä. Jotenkin kerrassaan suloisia. Kauniita. Jokainen. Tietämättä tarinaa, ottamatta kantaa, miettimättä eroja tai samanlaisuutta. Ja sitten eräs nainen nosti katseensa, katsoimme hetken toisiamme silmiin ja kasvoillemme nousi hymyn vire.
Pienen pieni hetki. Ja mieleeni tuli, että olimme kuin pari kapinallista siellä koneiden äärellä =)
Pienen pieni hetki. Ja mieleeni tuli, että olimme kuin pari kapinallista siellä koneiden äärellä =)
Hitto mutta nuo viimeiset sanat kolahti!
VastaaPoistaTuota tunnelmaa ei voisi paremmin kuvata koska näinä päivinä inhimilliset eleet kuten hymyn suominen ventovieraalle, ovat niin harvinaisia että koneisiin vertaaminen on suorastaan täydellinen!
Ja miten halpaa huvia hymyileminen onkaan. Sillä saa niin nopeasti hyvän olon leviämään. Toisaalta, voihan sitä saada pienen hullun maineenkin, mutta ei välitetä siitä ;-)
PoistaOlen aina miettinyt, että ruuhkametrossa kiireisinä itsensä pitävä ihmiset ovat tipahtaneet jonkun nukketehtaan outletin tyhjennysmyynnistä täyttämään liikkeessä olevaa kulkuvälinettä. Matka on unohduksen paikka ja vauhdilla ei väliä, pääasia on vain näyttää kiireiseltä, kuin se lisäisi elämän merkitystä yhdellä kymmenyksellä...:)
VastaaPoistaHieno mielikuva! Vau!
PoistaLoman jälkeen huomaan aina kulkevani töihin hitaammin kuin muut. Mutta ei mene montaakaan viikkoa kun askel alkaa olla taas kaupunkilaisen askel. Ja mihin ihmeeseen sitä oikein kiiruhtaa? Montako sekuntia tulee "voittoa" ;-)
Musta olisi hienoa valokuvata junamatkoja tai metromatkoja. Siellä saisi todella hienoja ajankuvia. Sellaisia hienoja, väkeviä musta-valkokuvia.
Mustavalkokuvat ovat onneksi taas hot!
VastaaPoistaJännää huomata, mitä loma rauhassa sinussa sai nyt näkemään;) Minä kun tulen sinne pari kertaa vuodessa metron ruuhkaan etc. katselen aina noin, sillä täällä ei kuule kuin lokit ja suvella tietty kaikki laululintuset, jotka ovat nyt vaienneet.
Luithan Hesarista jokin aika sitten, miten suomalaista hiljaisuutta nyt myydään ulkomaille.
♥
Meillä onkin kaunis ja hyvä luonto mitä näyttää muillekin, ottamatta nyt yhtään kantaa siihen, onko myyminen hyvä vai huono asia ;-)
PoistaKiitos hymystä <3
VastaaPoistaOle hyvä ihanainen <3
PoistaBirgitta, ihan täsmäkirja sinulle: http://leenalumi.blogspot.fi/2014/09/liane-moriarty-hyva-aviomies.html
VastaaPoista♥
Sä olet osunut niin monta kertaa oikeaan, että ei ole muuta vaihtoehtoa kuin etsiä kirja käsiin =)
PoistaIhanaa lauantai-iltaa vielä sinne teille ♥
Hyvin kuvaat ihmisiä kaupungin melskeessä.
VastaaPoistaPalasin juuri pohjoisesta ja olen vielä ihanan hidas. Matkalla minua ilahduttivat monen muun asian lisäksi vieraat ihmiset. Oli se vanha herra Posiolla, jonka jutut olivat aivan hurmaavan humoristiset, oli se hymyilevä, rauhoitteleva ja jutusteleva mies savolaisella bensatankilla, se ihanan kiireetön, tumma komistus kahvijonossa ...voi hyvänen aika, miten mukavia kohtaamisia matkallaan voi kokea!
No jestas sentään, otitko edes yhteystietoja myöhemmän varalle =)
PoistaMutta vakavasti sanottuna, kun uskaltaa kohdata, yleensä on aina voitto kädessä. Ihmiset ovat pääsääntöisesti ihania ja kohteliaita, hauskoja tai pysähdyttävän herkkiä.
Kuvatarinoita odotellessa oikein ihanaa viikonlopunjatkoa!
Kone on kone. Ihminen on ihme. Ja ihmeeseen voi kurkistaa monella tavalla, kuten silmillä silmien kautta. Hieno postaus. Lempeää tarkkavaisuutta.
VastaaPoistaSiitä on parisen vuotta kun ajattelin, että haluaisin enemmän kohdata ihmeitä. Tavallaan tuo on hassu ajatus, mutta mietin, että ihmeiden (pienten tai suurten) näkeminen tekisi minulle hyvää. Jos näkee sellaisia asioita, joista hämmästyy, mielellään positiivisesti, niin miksen ihmeitä itselleni toivoisi ;-)
PoistaMennään lempeillä aalloilla =)