Ihania viivoja kankaalla

Torstaina kulkiessani junalle, näin lempitauluni naisen, Démasquéen, keikailemassa Ateneumin seinällä. Oi, miten minun sisälläni hyvä tuuli heräsi ja pyöritti virtauksiaan niin, että päänystyräni nostivat hiukseni taivaisiin.

Minä lupasin itselleni, että huomenna, kun Ateneum avaa ovensa, minä käyn taas kerran tervehtimässä tätä ihanaa, raikasta naista.

Ateneum on mainostanut näyttelyitään isoin seinäkankain ja olen ihaillut niitä usein työmatkoillani. Kangasmainosten lisäksi Ateneum rakensi julkisivuremontin aikoihin taidetirkistelyikkunoita. Törmäsin tirkistelyseinään toissa talvena, kurkistin ohimennessäni Ellen Thesleffin kaunista omakuvaa, Van Goghin kylämaisemaa ja sitten suureksi ilokseni Gallen-Kallelan upeaa ranskatarta.

Katsokaa tätä naista, siinä se istuu pienessä tilassa, kauniin kudotun kankaan päällä, liljojen ja pääkallon äärellä. Mikä katse, vapaus, täydellinen itseluottamus.


Eilen minä sitten lähdin katsomaan japanomaniaa, Rodinin ajattelijaa ja lopulta vihdoin astelin Démasquéen eteen. Lienenkö ollut murrosikäinen, kun olen hänet ensikerran nähnyt, mutta joka kerta vaikutus on yhtä järisyttävä. Upea nainen ja kerrassaan mahtava Gallen-Kallela!

Ateneum on nyt uudelleenasettanut Suomen taiteen tarinan seinilleen. Teokset ovat vierekkäin ja päällekkäin, patsaita on asetettu taulujen lomaan ja tunnelma on hieno. Värikylläiset seinäpinnat ovat kuin ilta-auringon voima, ne vetävät puoleensa vääjäämättömästi. Tänne tulen uudestaan varmaan jo ensiviikolla. Hengittämään yhtä huonetta kerrallaan, värejä, viivoja, ihmisiä, elämää kokonaisuudessaan.

Museokortti tulee vinkumaan vinhasti. Minä tiedän sen =)

Koskaan ei tiedä, minkälaisen yllättävän elämyksen kohtaa matkallaan, ja koko loppupäivä on samalla kertaa pelastettu.