Jäniksen papanoita ja kananmunia

Pääsiäisen salaisuus
ei aivan auennut minulle tänä vuonna.

Kellokeskiviikona minä aloitin laskea...
no kolme viikkoahan tässä on oltu kuin ihminen konsanaan.

Kiirastortain aamuna näin peilistä itseni
ja ihmettelin albiinokanin punaisia silmiäni
- muodonmuutos tulossa vai?

aamupäivän aikana imeskelin jo toista tablettia, jonka toivoin poistavan kaktuksen piikit kurkustani
- luulin että kasvisruokailu oli terveellistä.

Pitkänä perjantaina
kanin silmät olivat uponneet kalloni sisään
edelleen yhtä suloisen punaisina. Hengitykseni muuttui ristihuulen tuhinasta kuolevan kalan kuivan maan korinaksi
- apua, lamaannunko lahnaksi?

Lankalauantaina pohdin, että jos olen oikein kiltti, niin voin vielä ehtiä nauttia näistä parista vapaapäivästä. Päätin olla päivän teeman mukaan hiljaa ja nyt tunnustan, etten muista koko päivästä yhtään mitään. Pelottavaa kyllä, kukaan perheenjäsenistäkään ei muista minusta mitään...
- olenko kadottanut jo täysin itseni?

Sukkasunnuntaita totean: Kyllä! Kyllä on kulutettu villasukkia oikein urakalla. Siispä lähden liikkeelle, ihmisten ilmoille. Minä näen pääsiäiskokon palavan ja kuulen, että se on nopein tapa hoitaa noidat tontilta. Syön niin paljon suklaata ja herkullista sitruunajuustokakkua, että napani tursuaa ylitse.
- tällä suklaan syömisellä, muutun varmasti joko jäniksen papanoiksi tai valtavaksi mignon-munaksi!

Tänään maanantaina
Yhtäkkiä huomaan palanneeni takaisin omaan ruumiiseeni. Vain neljä nenäliinaa tänään. Silmämunani kilpailevat kananmunan kuoren kanssa kilpaa auringonpaisteisessa aamussa. Ehkä eilinen päivä oli paras parantumispäivä.

Pitäisiköhän vielä laittaa oma kokko palamaan ja ottaa päiväkahvin kera monta suklaamunaa?
Kyllä. Parempi tehdä niin kuin hyväksi on todettu ;-)

Pääsenpähän sitten huomenna virkistäytyneenä, tai paremmin sanottuna noituneena ja suklautuneena, takaisin töihin...