Kissa vieköön

Kohta tulee vuosi siitä, kun olen hommaillut asioita vain kotosalla. Vuosi tuntuu ajatuksena pysähtyneenä, mutta eihän se sitä voi olla. Jotain on myös muuttunut parempaan päin.

Enemmän askeleita

Yhtenä iltana täytellessäni bujoani aloin selailla sitä taaksepäin ja huomasin, että viime maaliskuusta asti olen kävellyt enemmän kuin ennen. Lähes päivittäin on tullut lähdettyä ulos, tampattua tuttuja teitä ja poikettua oudoillekin poluille. Erittäin harvassa oli ne päivät, jolloin vain makasin sairaana sisällä.

Mitä pidemmälle kevät eteni, sitä useammin ulkoilin. Kesä oli aivan parasta aikaa, kunhan muistin ottaa juomapullon mukaan. Tajusin nimittäin jossain vaiheessa, että välillä tarvitsen huikan vettä. Liekö jokin vaihdevuosijuttu? Kulutin lenkkareitani siihen tahtiin, että mun oli pakko kesken kesää paikata niitä jesarilla. Ajattelin, että kun en kerran ketään näe, ja jos itseäni ei haittaa kauniisti paikatut lenkkarit, niin antaa palaa vaan! Keväällä aloitin myös aamukävelyt, eli hyppäsin suoraan sängystä ulkovaatteisiin ja lähdin raikkaisiin tuuliin. Tätä tapahtui joulukuun alkuun asti, jolloin iski flunssa, tuli joulu, tammikuun lomat, uudet flunssat ja kaikki muut tekosyyt, jotka ajattelin ensiviikolla lopettaa, hehee. Sillä nuo kirpeän aamun hetket, yksin hiljakseen ulkona astellen olivat mitä ihanimmat päivän aloitukset.

Lisäaskeleita vastaan menetin kyllä jotain. Taakse jäi työkavereiden kanssa käynnit Yrjönkadun upeassa uimahallissa. Samalla jäi nautinnolliset saunassa rupattelut, yläkerran pikkupöytien ääressä herkullisen siman nauttiminen uimareita katsellen. Menneisyyden vangiksi jäi myöskin ystäväni kanssa juuri aloitettu salsakurssi. Ai että, juuri kun mun lantio oli lähdössä irti. Tai sitten ei ;-). Noh, nyt se keinuu ainoastaan hulavanteen kanssa. 

Enemmän unihiekkaa

Silloin vanhoina aikoina heräsin kuudelta ja vähän seitsemän jälkeen olin jo matkalla töihin. Vielä marraskuussa heräsin puoli seitsemältä ja aamulenkin jälkeen aloitin työt kahdeksalta. Nyt olen kahtena aamuna herännyt 7:45 ja mennyt suoraan tietokoneelle. Jaahas, ei ole ihan laadukasta tällainen toiminta, mutta tämän viimeisen vuoden aikana olen tajunnut, että ehkä minulle tekee hyvää saada nukkua ainakin puoli tuntia pidempään kuin ennen. 

Se on kyllä hassua, että jos arkipäivänä en nouse salamana sängystä ylös kun kello soi, niin sitten vitkuttelen täkin alla viimeiseen asti. Mutta kun viikonloppuna saa nukkua vaikka kuinka pitkään, niin saatan herätä jo kuudelta. Erikoista :)

Harrastuksille lisäaikaa

Mitä pidemmälle korona-kevät kulki, sitä enemmän ajattelin, että minun on aloitettava jotain uutta mielen virkistämiseksi.

Niinpä ilmoittauduin kirjoittamiskurssille. Ilman kurssia viime syksy olisi ollut varmasti aika musta, mutta nyt en ehtinyt miettiä haluanko olla erossa ihmisistä vai en. Korkeintaan ehdin töiden jälkeen lukea, lukea ja lukea, sekä kirjoittaa kirjoittamisen perään. Joo, tiedän, kysyin usein itseltäni miksei harrastukseni näy blogin puolella, sillä postauksia tulee harvemmin kuin ennen? En voi kuin pyöritellä silmiäni, kenties elämä tuntuu vain makaavan paikallaan ja ehkä myös siksi, että luennot, pienryhmät ja tehtävät veivät yllättävän paljon aikaa. Koetan parantaa tapani, sillä kuten joku muukin bloggaaja on todennut, tällä foorumilla on merkitys meille kirjoittajille. Jokainen meistä kaipaa blogikavereitaan ja kommentteja vaikka taukoja kirjoittamisessa tulisikin. 

Mitä pidemmälle tylsyys iski minuun tänä vuoden aikana, sitä enemmän huomasin paineen myös piirtämiseen. Olen käynyt vuosikausia jotain ihmeellistä sisäistä taistelua itseni kanssa, että kädenjälkeni on aina samanlaista ja että olen supertylsä kaikkinensa. Olen odottanut ihmettä tapahtuvaksi, että pääsisin opiskelemaan kuvataiteiden perusopintoja. Sitten mietin, että "kenties eläkkeellä". Nyt aivan viimeaikoina olen lopettanut ajattelemisen, sen sijaan sanon itselleni "Paskat, älä mieti, vaan tee. Ihan miten vähän tai miten pientä tahansa. Kunhan teet."

Rakkauden puuskia

Rakkaus on pyörinyt mielessäni pitkään viimeisen vuoden aikana. Tunne nousee kehossa esiin ja myös ajatuksissa. Osa ajatuksistani saa pontta ystävän rankasta elämäntilanteesta. Suuren rakkauden menetys ei ole koskaan helppoa, mutta se ikävä kyllä jossain vaiheessa sattuu omalle kohdalle. Jos ei rikkoutuen, niin viimeistään kuoleman kautta. Mutta muuten nämä tunteeni ovat  syventyneet tämän ihmisiä näkemättömän korona-ajan vaikutuksesta. 

Mies sanoi ruokapöydässä eilen, että rakastunut näkee kohteensa täydellisenä, sellaisenaan kuin on, ja tällöin rakkaus leviää myös toiseen. Ja että caminolla voi kokea vahvasti saman rakkauden tunteen. Vaikka aluksi vähän ihmettelisi ihmisiä, niin parin viikon jälkeen sitä siirtää oman itsensä sivuun, näkee ihmisten hyvyyden, ymmärrys laajenee ja tarttuu toisiin. Lopulta syntyy kuin iso rakkaudellinen perhe. Ymmärsin häntä, juuri noin se on. Pitkällä vaelluksella, muiden joukossa, elämä näyttää meidät parhaimmillaan, avuliaisina, rakastavina, täydellisinä ihmisinä kaikkine vikoinemmekin. Jatkoimme kahvin juontia ja paransimme hetkisen aikaa maailmaa. Todettiin, että saman hyvää näkevän rakkauden voi kokea tässä ja nyt, varsinkin jos jättäisi somen mölinät ja valikoisi uutisensa, jos niitäkään haluaa kuulla.

Niin, että, jotta ... tänä kuluneena vuotena luulen, että olen muuttunut pehmeämmäksi, ja niin hullulta kuin se kuulostaakin, rakastan läheisiäni enemmän kuin ennen, ainakin sisäisesti syvemmin. 

Korvikkeiden keksimistä

Olen ollut viimeiset kaksikymmentä vuotta töissä keskustassa. Joka ikinen arkipäivä olen kulkenut kaupungin läpi ja ihaillut sen elämää. 

Nyt olen käynyt kymmenisen kertaa pyörähtämässä Helsingissä ja nekin kaikki pikaisia maskipäällä jonnekin sisään ja heti takaisin junaan ja kotiin. Kun katson kaupungista ottamiani valokuvia, niin aivan sydän sykähtää. Miten kaunis Helsinki onkaan. Ne ihanat mukulakivikadut, valoisa Suurkirkon tori, vihreä taikka valkoinen Tähtitorninmäki, meri ja sen houkuttelemat lokit. Kahvilat, ihmiset. Oih, ihmiset. 

No, kaipuuta kaupunkiin ja sen sykkeeseen olen onneksi saanut korvattua lukemalla hyviä kirjoja. Ville Eerolan hieno teos Nuori Waltari vei minut rakkaasta kotikaupungistani Pariisiin ja jotenkin kertakaikkisen puhtaaseen nuoreen rakkauden kokemukseen. Ja nyt aivan viime päivinä pääsin kolmanteenkin upeaan kaupunkiin, Roomaan. Sinne minut kuljetti Jyrki Erra kerrassaan herkullisessa taidedekkarissa Lyijyvalkoinen. Minä hyrisin mielihyvästä, kun pääsin kulkemaan kivisiä Rooman katuja päähenkilön kanssa, kuulin papukaijojen huudot ja tunnelmoin Caravaggion tummien teosten pintaa.

Suositteluni molemmille kirjoille. Ensimmäinen täynnä nuorta rakkauden himoa ja tuskaa, ja jälkimmäinen taidetta, verta ja jännitystä.

Kirjastojen kulutusta

Mistä voinkin sujuvasti siirtyä kirjastoihin. Olen ihaillut näitä meidän kulttuurikehtoja aina, mutta nyt viimeisenä vuotena enemmän kuin ennen. Ajatelkaa, että voit vaan mennä jonnekin taloon sisään ja lainata sieltä kirjoja. Sellaisia, joita tarvitsee opiskelua varten tai joista voi nautiskella vapaa-aikanaan. Tänään näin hyllyssä myös luistimet -niitä en kyllä lainannut ;-)

Kirjastosta löydän aina hyviä teoksia, kuten esimerkiksi viimeksi mainitsemani Plutarkhoksen, joka oli pienen pieni kirjanen, mutta jonka sisältö on suuren suuri taikakattila. En ole ostanut itselleni kirjoja enää vuosiin, en kaipaa hyllyyni sellaista täytettä, mutta nyt tämä makupala täytyy hankkia itselle. Toivottavasti avaan sen useasti jostain sattuman valitsemasta kohdasta ja luen arvokkaita ajatuksia ajatuksen kanssa. 

Tänään katsoin kirjastosta lainaamani elokuvan Jojo Rabbitin. Kun elokuviin ei pääse, niin kotiteatteri pelastaa tilanteen. Mikään ei siirrä minua niin helposti pois tämän päivän uutisvirrasta kuin elokuvat. Ja kirjastostojen ansiosta minun ei tarvitse ostaa niitäkään, tai edes mitään suoratoistopalveluja. 

Että tällaisia huomioita tänään. Nyt alkoi tehdä mieli päästä tanssimaan. Pitäisiköhän ottaa siipasta kiinni ja lähteä pyörittämään sitä kotilattialla? Se istuu aivan viattomana lukemassa tuossa nojatuolissa kirjaa. Mitäs luulet, tekiskö sen jäykälle lantiolle hyvää vetää parit salsat mun seuraksi? Tai edes jokin hidas tango :D