Toissailtana kuuntelin tuulen puhallusta ja lehtien havinaa. Se oli jotenkin kaunista ja lohduttavaa.
Kuuntelin helpottuneena toipuvaa kehoani. Pää kääntyi eikä puukko piikittänyt hermoja jatkuvasti.
Sitten eilen töissä vedin herneen nenään
-noita ei tapahdu usein. Oikeastaan todella harvoin.
Mutta se tuntuu vieläkin nahoissani. Sekä kiukku että turhautuminen.
Illalla puskin itseni korkealle mäelle. Ei taukoja, ei lepoa vaan sitkeää nousua askel askeleelta, vaikka jalat ja ajatukset painoivat. Ja tänään vielä äksyilin miehelle. Sille, joka ei ollut tehnyt mitään väärää...
Tää on turhauttavaa.
Tämä kiukku ja ankaruus.
On niin pirun vaikeaa olla täytellinen.
Eihän tarvii olla täydellinen. Eihän.
VastaaPoistaRosa; olet oikeassa =), ei tarvii olla.
VastaaPoistaSe on vähän tän liiton tarkoitus että on joku jolle kiukutella joskus vaikkakin ihan syyttä mutta niin se menee. Hymyilet sit kahta kauniimmin kun kiukku ohi:)
VastaaPoistaHenrietta; samaa juteltiin kotosalla: missäs muualla sitä purkaa jos ei kotona turvallisessa ilmapiirissä. Jaa -pitäisköhän yllättää se nyt pitkällä ja leveällä hymyllä =D
VastaaPoista