Marraskuun selätys - paljon väkeä ja vähän räiskintää

Marraskuun kolmastoista

Ystävät tulevat kylään. Tarjoamme talon ei-kuuluisia-hampurilaisia, joissa on kunnon sämpylä, väliin saa siipan lihaisia pihvejä tai kahta erilaista kasvispihviä ja päälle vuollaan cheddaria sulamaan. Lisukkeita on niin paljon, ettei väki näytä kaipaavan tavallisia tai bataattiranskalaisia, joita vielä eilen suunnittelin tekeväni. 

Itseäni ei koskaan mietitytä kenenkään tarjoamiset tai esillelaitot kyläillessäni, sellaisilla asioilla ei ole minulle väliä. Joten kun näen vatsojen taputukset ja tyytyväiset ilmeet, mietin miksi ihmeessä otan stressikierrokset siitä mitä kotonani tarjoan tai teen. Menikö aamun murehtimiseni täysin hukkaan, vai onnistuinko vain siksi, että kuiskuttelin keittiössä touhutessani: Relaa nainen, kaikki menee ihan hyvin, kyllä ne tietää ennestään, etten ole mikään kodinhengetär. 

Päivä jatkuu rupatellessa ja naureskellessa. Jossain välissä ulko-ovi aukeaa. Nuorimieskin tulee kutsusta syömään ja seuraamaan jalkapallo-ottelua.

Ihana päivä ja ihana ilta!

Marraskuun neljästoista

Eiliset vieraat toivat siipalle kassillisen suppirovahveroita, sipulin, kermaa ja liemikuution :D Mies loihtii ohjeen mukaisesti suppirovahverokeittoa. Se on hyvää. Laiskottelen koko päivän. 

Marraskuun viidestoista

Saamme nuorenmiehen mukaamme leffaan. Houkuttimena on Daniel Craigin viimeinen esiintyminen James Bondina leffassa No Time to Die. 

En ole nähnyt etukäteen traileria tai arvosteluja. En siis tiedä yhtään mitä tuleman pitää. Ensimmäinen katselukerta on parasta silloin, kun on avoin kaikelle syntymän ja kuoleman välillä, olla valkoinen tyhjä paperi. Sitten kun leffan näkee toisen kerran voi kiinnittää huomiota tarinan sisällä oleviin vihjeisiin. 

En spoilaa elokuvaa, mutta sen verran paljastan, että herkullisia käänteitä on riittävästi. Bond flirttailee edelleen, mutta onneksi vanhat sovinistiset tavat ovat hioutuneet pois. Naiskuva on ottanut askelen tähän päivään, enää ei olla pelkkiä objekteja tai notkahdeta polvilleen mistä tahansa lauseesta. Ja kuten tavallista, autot ovat upeita ja maisemat mahtavia.

Ohjaaja Cary Joji Fukunaga on tehnyt jännittävän, tapahtumarikkaan ja herkänkin Bond-leffan. Aänimaailma ja musiikki on onnistunut ja tarinan rauhallinen eteneminen nostattaa sopivasti tunteita pintaan Craigin viimeisessä Bond -tarinassa.

Skyfall on tähän mennessä ollut lempi 007 -leffani ja nyt tämä uusin kipuaa rinnalle. 

Marraskuun kuudestoista

Kamala työpäivä. En viitsi edes avata tätä. Laitan tähän edes hauskan kuvan ;-)

Marraskuun seitsemästoista

Menen pitkästä aikaa keikalle. Onkohan edellisestä vuosi vai kaksi? Olen kieltäytynyt keikasta jo kerran aiemmin, sillä tiedän, että tämä artisti ei ole minun juttuni. Mutta kun mukaan tulee liuta ystäviä, päätän lähteä mukaan. 

Musiikki ja tila on pelkkää sinistä ja violettia, melankoliaa. Kun käymme jälkipuintia, huomaan kuinka erilaisia olemme. Yhtä häiritsi laulukieli, toinen oli seurannut pääosin basistin touhuja, kolmas totesi että rumpali oli liian päällekäyvä ja onneksi yksi piti kaikesta kuulemastaan. 

Minäkin suljin nopeasti lyriikat pois ajatusvirrastani ja keskityin vain säveliin. Unohdin artistin siirtyen seuraamaan pelkästään kitaristia. Hänen pitkät sormensa näyttivät yltävän kahdesti kaulan ympäri. Miten minun käteni on aina liian pienen tuntuinen kitarani kaulaan. Mistä saisin sormien venytyskoneen?

Ennen nukkumaanmenoaikaa haluamme vielä kuulla toisistamme.  Kerromme kuulumisia, haaveilemme yhteisistä hetkistä, kenties pitkäaikaisista, jossain kaukana unelmamaisemissa. 

Illalla toivon näkeväni unta meistä yhdessä Italiassa, laventelipeltojen keskellä tai vain istumassa yhdessä pihamaalla hedelmäpuiden alla. Olispa ihanaa jos vielä jonain päivänä pääsemme kaikki lähtemään yhteiselle lomalle...