Marraskuun selätys - teetä, munkkia ja karkkia

Marraskuun viides

Aamulla sade hakkaa ikkunaan. Päätän jättää aamukävelyn väliin ja herättelen kroppani joogalla. Syön lämpimän aamupuuron ja katson kuinka siippa lähtee toimistolle. Teen töitä, laitan lounaan, syön ja palaan hommiin. Huokaisen syvään kun saan ison ja hankalan tehtävän eteenpäin. Kirjoitan maanantaiksi to-do listan ja suljen tietokoneen. 

Mieli tekee karkkia, mutta kun katson ikkunasta ulos, niin siellä sataa edelleen. Pysyn sisällä.

Kun mies tulee töistä, keitämme päivän toiset kahvit, pelaamme jo lokakuussa alkanutta maxi yatzy -turnausta. Nopan heitto on tietysti tuuripeliä, mutta olen mahtavassa seitsemän pelin johdossa. Vuoden lopussa häviäjä ostaa voittopiste-erotuksen mukaisella summalla voittajalle herkkua ;-) 

Voitan pelin. Mieleni tekee vieläkin karamellia. Katson taas ulos. Siellä sataa. 

En käy koko päivänä ulkona.

Marraskuun kuudes

Herään kuudelta. Jippii, kellojensiirto ;-)

Ihmeellinen marraskuu. Aurinko paistaa. Jo ennen kuin ehdimme laittaa ulkokenkiä jalkaan, sanon käveleväni aamulenkin lisäksi isoon kauppaan ja suoraan irtokarkkihyllylle. Sieltä saan mitä haluan (ehkä myös pahan olon). Reissu koukkaa siis kaupan kautta ja mukaan tulee läjä hedelmiä ja karkkia. 

Käyn sohvalle. Otan vetävän kirjan syliini ja kylkeen pussin.

Meinaatsä nyt syödä karkkia, kysyy mies ihmetellen.

No just nyt meinaan, vastaan. 

Kirjamessuilla näimme mielenkiintoisen videohaastattelun ruotsalaisesta Björn Lindebladista ja hänen tuoreesta kirjasta Saatan olla väärässä.

Kaveri lähti nuorena vaativasta ja hyväpalkkaisesta työstä Thaimaaseen buddhalaiseen metsäluostariin. Hän eli munkkina 17 vuotta, kunnes palasi takaisin Ruotsiin. Kotimaassaan Lindeblad sairastui masennukseen ja sen jälkeen vielä ALS-tautiin, näistä huolimatta hän vaikutti haastattelussa sekä kirjan sivuilla hyvinvoivalta mieheltä.  

Ilta menee äänikirjaa kuunnellessa, Lindeblad hauskuuttaa meitä hilpeillä kuvauksilla kokemuksistaan ja kertoo viisaiden munkkien viisaita lauseita. Kuuntelun lomassa piirrän pitkästä aikaa uutta kuvaa.

Marraskuun seitsemäs

Mikä viikonloppu. Taas on hieno aurinkoinen ilma. Päiväkävelyn jälkeen paleltaa. Leffateatterissa pidän takin ja hanskat kädessä (ja maskin kasvoilla). Hytti nro 6 ei ollut ensisijainen elokuvavalintani, mutta joskus aikataulut ei tue omia toiveita. Mitä pidemmälle katson elokuvaa, sitä enemmän pidän henkilökuvista ja tunnelmasta. Tulee mieleen oma nuoruus ja se kuinka olin joskus tilanteissa, joissa omat ajatukset kannatti sulkea pois, jottei pelko olisi ottanut kokonaan kontrollia. Jos olet menossa katsomaan Kuosmasen uutta elokuvaa, suosittelen olemaan katsomatta etukäteen sen traileria. 

Kun illalla vielä pitäisi lähteä kuuntelemaan kamarikonserttia, sanoudun irti lupauksestani. Paleltaa edelleen, menen sohvalle ja juon teetä.

Marraskuun kahdeksas

Sanoinko eilen siipalle, ettei muutamana päivänä ole kolottanut mistään. No niin. Tänään olen sairaana.

Soitan pomolle. Peruutan fyssarin. Pilkon mukiini inkiväärin palasia ja juon litrakaupalla lämmintä teetä ja lepään. 

Luen loppuun Alexandra Andrewsin kirjan Kuka on Maud Dixon? Kylläpä on todella herkullinen tarina, jossa kirjailijanurasta haaveileva Florence pääsee salanimellä kirjoittavan Maud Dixonin assistentiksi. Olin napannut kirjan aika sattumanvaraisesti kirjaston bestseller-hyllystä. Koska en tiennyt kirjan genreä, oli kiva miettiä miten se etenisi, että onko kyseessä kaunokirjallinen romaani vaiko dekkari vai jotain siltä väliltä. 

Suosittelen vahvasti tätä Andrewsin esikoiskirjaa ja haaveilen salaa kirjailijanurasta ;-)